Tanssiopiston kesäkurssit järjestetään heti koululaisten kesälomien alkajaisiksi 1.-4.6.2026.
Tervetuloa Tampereen konservatorioon!
Onpa mielessäsi sitten soittotunti, laulutunti tai tanssitunti, olet saapunut oikeaan paikkaan.
Löydät etsimäsi viimeistään sivun oikeasta yläkulmasta avautuvasta valikosta.
Uutiset
Tanssi elementissään
Tanssiopiston kevätnäytösten esityksissä inspiroidutaan neljästä klassisesta luonnonelementistä. Maa, vesi, tuli ja ilma saavat kaikki tanssilliset tulkintansa niin tanskarilaisten kuin tanssin perusopetuksen eri ikäisten tanssijoiden koreografioissa.
Maanantaina 4.5. klo 15 aukeaa ilmoittautuminen musiikin ja tanssin varhaiskasvatuksen ryhmien vapaille paikoille ja tanssiopistoon. Aikuisillekin balettia Lamminrahkassa!
Oppilaaksi musiikkiopistoon!
Uusien oppilaiden haku/ilmoittautuminen Tampereen konservatorion musiikkiopistoon lukuvuoden 2026-2027 vapaille oppilaspaikoille on avoinna seuraavan kerran 10.-23.8.2026.
Soittimia esittelevät videoilla musiikkiopistolaiset ja heidän opettajansa.
Kuntobalettia aikuisille!
Nyt on hyvä hetki aloittaa uusi harrastus! Tule nauttimaan baletin liikekielestä ja tehokkaasta treenistä torstaisin klo 19–20 Tampereen konservatorion tanssisaleille (Pyynikintie 29).
Inspiroisiko musisointi aina ammatiksi asti, mutta olet jäänyt ilman opiskelupaikkaa? Tai ehkä ajatus musiikin ammattiopiskelusta on juuri heräämässä? Musiikinopiskelun arki tulee tutuksi ammatillisella II asteella ja Tampereen konservatorioon voit hakea jatkuvassa haussa vaikka heti:
Tampereen Musiikkiopistoyhdistys on perustettu 27.4.1931. Musiikkiopistoyhdistys on siis ollut jo vuosikymmeniä mukana mahdollistamassa musiikinopiskelua Tampereella. Yhdistys on aina ollut aktiivinen ja ajassa mukana, myös silloin kun nykyinen konservatoriotalo rakennettiin.
Sähkömusiikin opettaja Pentti Dassum avaa koulutuksen sisältöä. Tutustu kokonaisuuteen.
Meillä käy Nuorisopassi!
Tamperelaisella seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisella on mahdollisuus ottaa käyttöön Nuorisopassi! Nuorisopassi-sovelluksessa 80 euroa odottaa käyttäjäänsä. Summa on käytettävissä 30.12.2022 klo 12.00 asti. Tämän jälkeen etuja ei voi enää käyttää.
Ladatun summan voi käyttää myös Tampereen konservatoriossa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän...
Vuosikymmen julisteissa
Miltä näytti vuonna 2021 Tampereen konservatorion yhdeksäs vuosikymmen konsertti- ja tapahtumajulisteissa? Tervetuloa aikamatkalle tästä linkistä!
Tanssiopisto kutsuu!
Katso videoita ja seuraa live-lähetyksiä Tampereen konservatorion YouTube-kanavalla.

Kirjaudu Wilmaan:
Vieraile verkkokirjastossa:
Kirjaudu Netvisoriin:
Konservatoriotalo avoinna ma-pe klo 8.30-20.00
Opintotoimisto (F.E. Sillanpään katu 9)
avoinna ma-to 10-15, pe suljettu
p. 050 311 9580, 050 311 9581
opintotoimisto@tampereenkonservatorio.fi
Ota yhteyttä, vastaamme mahdollisimman pian:













