Ammattiin: Muusikko
Tampereen konservatoriossa voi opiskella musiikkialan ammatillisen perustutkinnon eli muusikon tutkinnon. Musiikkialan perustutkinnon suorittaneet muusikot voivat työskennellä erilaisissa orkestereissa, kokoonpanoissa ja yhtyeissä. Heidän työnsä koostuu pääasiassa esiintymisistä ja ohjelmiston harjoittelusta.
Tampereen konservatoriossa opiskeltavat pääinstrumentit ovat:
- klassinen laulu, piano, urut, harmonikka, klassinen kitara, sähkökitara, sähköbasso, kantele, harppu, viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso, huilu, nokkahuilu, oboe, klarinetti, fagotti, saksofoni, käyrätorvi, trumpetti, pasuuna, baritonitorvi, tuuba, lyömäsoittimet, rummut ja sähkömusiikki (sähköiset soittimet ja solistinen elektronimusiikki).
- Myös muiden kuin listalta löytyvien instrumenttien mahdollisuutta voi tiedustella ammatillisen koulutuksen johtajalta.
Musiikkialan perustutkinnon koulutus Tampereen konservatoriossa on klassisen musiikin sisältöjen mukaista lukuun ottamatta sähkökitaran ja sähköbasson opetusta, jotka toteutetaan instrumenteille tyypillisellä ohjelmistolla. Tutkinto antaa ammatilliset perusvalmiudet ja yleisen korkeakoulukelpoisuuden eli valmistunut voi hakeutua jatkamaan opintoja esim. ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, kotimaassa ja ulkomailla.
Musiikkialan ammatilliset opinnot koostuvat seuraavista osa-alueista:
- instrumenttiopinnot
- yhteismusisointiopinnot
- musiikin teoria-aineiden opinnot
- valinnaiset musiikkialan opinnot
- muut ammatillisen perustutkinnon pakolliset opinnot, mm. yrittäjyysopinnot
- kaikille ammatillisen koulutuksen aloille yhteiset tutkinnon osat, joihin kuuluu viestintä- ja vuorovaikutusosaamista (kieliopinnot), matemaattis-luonnontieteellisiä opintoja ja yhteiskunta- ja työelämäosaamista
Tutkinnon perusteet löytyvät täältä: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/7846219/tiedot
Musiikkialan perustutkinnon suorittaneet muusikot voivat työskennellä erilaisissa orkestereissa, kokoonpanoissa ja yhtyeissä. Heidän työnsä koostuu pääasiassa ohjelmiston harjoittelusta ja esiintymisistä.
Ennen yhteishakua muusikon koulutus järjestää tutustumispäivän 4.2.2025, josta löydät tarkemmin tietoa tammikuussa konservatorion kotisivuilta.
Lisätietoa ammatillisen toisen asteen muusikon koulutuksesta Tampereen konservatoriossa hakijoille ja opinto-ohjaajille (pdf)
Musiikin pääsykoeprosessi (kevään 2025 haku)
Valintaperusteet:
Muusikon tutkinnon opiskelijat valitaan koulutukseen pääsy- ja soveltuvuuskokeiden perusteella. Valintapisteisiin eivät vaikuta aiempien opintojen arvosanat. Pääsykokeissa kuunnellaan soitto- tai laulunäyte, osallistutaan musiikin teorian ja säveltapailun kokeisiin ja käydään haastattelussa. Pääsykokeissa menestyy niillä taidoilla ja tiedoilla, jotka vaaditaan musiikkiopiston perusopintojen oppimäärän suorittamiseen.
Uusien opiskelijoiden valinta:
Pääsy- ja soveltuvuuskokeet järjestetään vuosittain toukokuussa yhteishakuun liittyen.
Jatkuvan haun kautta on mahdollisuus hakea opiskelemaan muina aikoina opiskelijatilanteen niin salliessa. Jos haluat hakea jatkuvan haun kautta, ota yhteyttä ammatillisen koulutuksen johtaja Pasi Ojalaan, pasi.ojala@tampereenkonservatorio.fi.
Opintojen aikana:
Opintojen alussa jokaiselle opiskelijalle tehdään HOKS (henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma), jossa selvitetään opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen ja sen pohjalta suunnitellaan, millaista osaamista opiskelija tarvitsee tutkinnon suorittamiseksi ja miten se hankitaan.
Tampereen konservatoriossa ei ole omaa opetusta yhteisten tutkinnon osien yleissivistävissä opinnoissa esim. kielissä ja matematiikassa. Peruskoulun suorittaneet opiskelijat suorittavat nämä tutkinnon osat vaihtoehtoisesti joko:
- tutkinnon perusteiden mukaisesti Tredussa
tai - nk. kaksoistutkintona Tampereen aikuislukiossa
Orkesterisoittimia opiskelevilla on mahdollisuus osallistua Orkesteriakatemian toimintaan: https://sites.tuni.fi/tamkmusiikki/orkesteriakatemia/
Lisätietoja:
ammatillisen koulutuksen johtaja Pasi Ojala
pasi.ojala@tampereenkonservatorio.fi
0503116425