Lasten laulukoulu
Tavoitteet
- Oppilas tutustuu omaan lauluinstrumenttiinsa ja oppii hallitsemaan sitä tietoisesti. Hän hallitsee perusasioita siten, että hän kykenee sekä sooloesiintymisiin että yhteismusisointiin. Oppilaalle kehittyvät valmiudet musiikin ja tekstin tulkitsemiseen, ilmaisuun ja luovaan esiintymiseen. Laulamisesta tulee oppilaalle hyvin luonnollinen tapa ilmaista itseään ja tunteitaan.
Oppilasvalinta
- Rehtori päättää laulukoulun oppilasvalinnoista pääsykoetulosten perusteella. Oppilaiksi otetaan pyrkimisvuonna 9 vuotta täyttäviä lapsia.
- Oppilaat otetaan musiikkiopiston varsinaisiksi oppilaiksi.
Opintojen sisällöt
- Alusta lähtien opetus pohjautuu kaikilla tasoilla kokonaisvaltaisen laulamisen perusasioihin: lauluasento eli hyvä ryhti, luonnollinen syvähengitys, äänen sointi, artikulaatio, esiintyminen ja tulkinta eli ilmaisu ja yhdessä musisoiminen. Laulukoulun oppilaat osallistuvat musiikin perusteiden oppitunneille sekä konservatorion kuoroon tai konservatorion hyväksymään talon ulkopuoliseen kuoroon.
Opintojen kesto
- Musiikin perustasolla laulukoulussa opiskellaan kaikkiaan 7 vuotta. 1.- 2. vuoden oppilaat saavat opetusta 45 min pienryhmässä sekä 15 min henkilökohtaista opetusta viikoittain. 3.- 4. vuoden oppilaat saavat opetusta 60 min pienryhmässä sekä 20 min henkilökohtaista opetusta viikoittain. 5. -7. vuoden oppilaat saavat 30 min henkilökohtaista opetusta viikoittain.
Suoritukset
- Kaikki oppilaat tekevät vuosittain edistymisnäytteen, josta annetaan suulinen palaute. 2. ja 4. vuoden jälkeen oppilas antaa edistymisnäytteen, josta hän saa kirjallisen palautteen. 4. vuoden edistymisnäyte sisältää sekä soolo- että yhteismusisointiosuuden. Vuosien 5-7 yksilöopetuksen aikana oppilas suorittaa laulun tasonäytteen PT 2 Tampereen konservatorion vaatimusten mukaisesti. (Erikseen huomioitava mahdollinen pitkä ja/tai vaikea äänenmurros pojilla.)
Jatko-opinnot
- PT 2 –tasonäytteen jälkeen oppilas siirtyy automaattisesti musiikkiopiston varsinaiseksi oppilaaksi, opetusaika 45 min viikossa.
Mitä on lasten lied? Tutustu täällä: https://lastenlied.fi/