Eva Alkula
Eva on opettanut kanteleensoittoa ja kantelepedagogiikkaa Tampereen Konservatoriossa ja Tampereen ammattikorkeakoulussa vuodesta 2009. Sibelius-Akatemiassa hän on toiminut tuntiopettajana vuodesta 2003. Muusikkona Eva Alkula työskentelee erityisesti nykymusiikin, sähkömusiikin ja japanilaisvaikutteisen musiikin parissa. Eva esiintyy solistina ja kamarimuusikkona, ja on konsertoinut lukuisissa Euroopan maissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Japanissa.
Aktiivinen yhteistyö nykysäveltäjien ja muusikoiden sekä mm. kuvataiteilijoiden kanssa on synnyttänyt monia uusia kanteleteoksia, konserttiprojekteja ja installaatioita. Eva on esittänyt uutta kantelemusiikkia eri musiikkijuhlilla, kuten esim. Meidän Festivaali, Tampere Biennale, Kuhmon Kamarimusiikki, Musica Nova, Musiikin Aika, Pohjoismaiset musiikkipäivät (Norrköping, Kööpenhamina, Reykjavik), MATA -festival (New York), Myrkir musik dagar (Reykjavik) ja Festspillene i Bergen.
Näyttämömusiikin produktioissa Eva on ollut mukana mm. Tampereen Teatterissa, Suomen Kansallisteatterissa, Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Utrechtin Akademietheaterissa ja Von Krahl Teaterissa, Tallinnassa.
Eva on esiintynyt mm. Tampere Filharmonian, Lapin kamariorkesterin, Reykjavikin kamariorkesterin, Joensuun kaupunginorkesterin, Tampereen akateemisen sinfoniaorkesterin ja Orchestra Polledron solistina sekä mm. Zagros ensemblen ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin produktioissa.
Elektronista musiikkia Eva on soittanut erilaisissa projekteissa mm. viulutaiteilija Pekka Kuusiston sekä KONEV-yhtyeen kanssa. Evan, Juha Sipilän (modulaarisyntetisaattorit) ja Jannen Tuomen (lyömäsoittimet) muodostama PLONK! on sähkömusiikkiin erikoistunut kokoonpano. Eva on tilannut myös uusia sävellyksiä kanteleelle ja elektroniikalle.
Japanissa Eva vierailee vuosittain ja konsertoi kototaiteilija Tomoya Nakain kanssa. Eva ja Tomoya ovat julkaiseet kolme levyä Youkihi (2009), Sillalla (2012) ja Laulu (2016). Japanilaisella musiikilla on erityinen merkitys Evan muusikon elämässä. Vuosina 1999-2000 hän opiskeli Hokkaidon kasvatustieteellisessä yliopistossa kotonsoittoa Yukiko Takagakin johdolla. Tomoyan ja Evan duo-yhteistyön lisäksi Eva soittaa myös itse japanilaisia kansansoittimia, kotoa ja tonkoria.
Soololevyjen 'Ikioto' (2005) ja 'Helios' (2007) lisäksi Eva on esiintynyt lukuisilla muilla äänitteillä sekä useissa elokuva- ja dokumenttiproduktioissa, mm. Fenster zum Sommer (ohj. Hendrik Handloegten 2011) ja Hiljaisuus (ohj. Sakari Kirjavainen 2011).
Eva valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2003 ja voitti samana vuonna Valtakunnallisen Kantelekilpailun. Sibelius-Akatemian ensikonserttinsa hän piti vuonna 2005.
Erilaisiin projekteihin ja taiteelliseen työskentelyyn Eva on saanut tukea mm. seuraavilta tahoilta: Taike, Suomen Kulttuurirahasto, MES, Wihurin rahasto, Madetoja -säätiö, Alfred Kordelinin säätiö ja Pro Musica -säätiö. Vuonna 2020 Eva sai Taiken myöntämän Pirkanmaan taidepalkinnon.