Ammattiin: muusikko
Muusikon osaamisalan suorittanut muusikko harjoittelee uutta ohjelmistoa ja ylläpitää valmistamaansa ohjelmistoa toteuttaen musiikin tyylikausien ja/tai -lajien ominaispiirteitä sekä tulkiten musiikillisen ilmaisun yleisimpiä merkitsemistapoja. Hän lukee ja kirjoittaa musiikkia sekä analysoi ja hahmottaa musiikin rakenteita. Hän muokkaa ohjelmistoa esiintymistilanteisiin sopivaksi. Hän soveltaa soitinten ja soitinryhmien sekä musiikin tyylien ja tyylilajien tuntemusta ohjelmiston valmistamisessa ja valmistelussa sekä käyttää hyväkseen musiikin tietotekniikkaa ja alan ohjelmistoja, esimerkiksi notaatio-ohjelmia. Toimiessaan muusikkona hän soittaa tai laulaa nuottien ja muun esitysmateriaalin pohjalta, esiintyy työtehtävien ja kokoonpanojen vaatimusten mukaisesti, toimii vuorovaikutuksessa yleisön ja muiden esittäjien kanssa sekä soittaa tai laulaa osuutensa monenlaisissa työtilanteissa. Muusikko hoitaa instrumenttiaan ja osaa arvioida huollon tarvetta. Hän työskentelee työergonomisesti oikein ja huolehtii työturvallisuudesta ja kuulonsuojelusta.
Ammattiin: tanssija
Tanssialan perustutkinnon suorittaneella on monipuolinen tanssijan ammattitaito, jota hän ylläpitää ja kehittää itsenäisesti. Hänellä on hyvät yhteistyö- ja kommunikaatiotaidot niin suullisesti kuin tanssin keinoin. Hän osaa toimia joustavana, luotettavana ja oma-aloitteisena ammattilaisena erilaisissa yhteisöissä. Hän osaa ottaa vastaan palautetta ja muuttaa toimintaansa saamansa palautteen perusteella. Hän tuo esiin omat näkemyksensä ja sopeuttaa persoonallisen ilmaisunsa työstettävänä olevan teoksen maailmaan ja koreografin tai harjoittajan näkemykseen. Tanssialan perustutkinnon suorittaneella on yhden tanssitekniikan ammattitaidon lisäksi perusvalmiudet myös muiden tanssitekniikoiden ja erilaisten esittämisen tyylien hallintaan. Hän soveltaa osaamistaan myös itselleen ennestään vieraisiin tanssin lajeihin ja tyyleihin. Tanssija valmistelee tanssiteoksia yhteistyössä muiden kanssa, harjoittelee itsenäisesti ja tanssii esityksissä. Hän toimii luovasti ja rakentavasti erilaisissa taiteellisissa ja käytännön tilanteissa tiedostaen ajan ilmiöt ja niiden vaikutuksen tanssijan työhön. Hän osaa toimia ammatissaan suvaitsevaisesti ja avarakatseisesti.